Koiranpentua hankittaessa tulee harvoin mieleen, että sitä voisi myöhemmin vaikka näyttelyttää. 
Joskus kasvattajat toivovat koiraa käytettävän näyttelyssä saadakseen tietää, millainen siitä pienestä lylleröstä sitten myöhemmin tulikaan. Ja onhan itsellekin kiva tietää, "minkälainen meidän koira on ihan ulkomuototuomarin näkökulmasta". Mutta miten siihen tulevaisuudessa kangastelevaan näyttelyyn pitäisi alkaa valmistautua? Koiran valmentaminen näyttelyyn voidaan aloittaa jo aivan ''vauvaikäisestä", juuri uuteen kotiin tulleesta pennusta. Samalla kun opetellaan elämisen sääntöjä uudessa laumassa eli uusien omistajien kanssa, voidaan pienillä nikseillä päivittäin opettaa pennulle tulevaisuudessa tarvittavia oppeja. 

Kun pennun kanssa leikitään - olipa leikkikalu mikä hyvänsä — sitä voidaan opettaa odottamaan lelun saamista seisottamalla sitä muutamia sekunteja kerrallaan. Kun se seisahtuu hetkeksi kaiken hyppimisen ja riekkumisen jälkeen, lelu annetaan sille. Näin pentu pikkuhiljaa oppii, että lopettaessaan liikkumisen ja tuijottaessaan tiukasti se saa kuin saakin palkkionsa. Täytyy kuitenkin välttää liian pitkää odotuttamista, ettei pennun mielenkiinto herpaannu. Kun paikoillaan seisominen on jo muutaman kerran onnistunut, seisottamiseen voidaan alkaa yhdistää sana. Aina, kun pentu seisahtuu, sanotaan vaikkapa "seiso" tai "katso". Tätä valittua sanaa tulisi sitten jatkossa käyttää ainoastaan tässä tarkoituksessa.

Seuraava etappi on saada pentu seuraamaan kättä, joka kuljettaa sille mieluista tavaraa. Alussa pentu toki hermostuu ja hyppii, puree, haukkuu ja tekee kaikkensa saadakseen tavaran, mutta jo hetken harjoittelun jälkeen se oivaltaa, mistä on kyse. Kesken leikin tiimellyksen omistaja ottaa kylmän rauhallisesti lelun mukaansa ja kävelee vaikka huoneen päästä päähän. Pentu seuraa leluaan automaattisesti, ja kun sen "pinna" kestä seurata jo hyppimättä ja komentamatta, taas lyhyt seisottaminen, sana. ja lelu suuhun! VOITTO ! 
Näin luodaan ja vahvistetaan koiran kontaktia omistajaan, mikä on ensisijaisen tärkeää tulevaisuuden koitoksia ajatellen. Kummastakin edellä kuvatusta opista on hyötyä myös koiran mahdollisessa myöhemmässä tottelevaisuuskoulutuksessa. 

Kun pentu on mieltänyt ja ymmärtänyt, mitä nämä pari kikkaa siitä vaativat, harjoitukset tulee siirtää myös päivittäisen ulkoilun piiriin. Ulkona pennun mielenkiinto on kiinnittynyt kaikkeen muuhun kuin siihen leluun tai makupalaan, joka sisätiloissa oli maailman tärkein juttu. Kun enin energia on purettu, otetaan pari seiso/seuraa-liikettä. Jos pennun mielenkiinto alussa onkin ohi ajavassa autossa tai vastaan tulevassa polkupyörässä, se kyllä jossain vaiheessa muistaa, mistä on kyse, ja seistä nököttää ja seuraa edes muutaman kymmenen sekuntia toivotulla tavalla. Aivan pienen pennun kanssa harjoiteltaessa täytyy varoa liiallista opettamista, niin että se jaksaa säilyttää mielenkiintonsa eikä kyllästy. 

Omistajan mielikuvituksella ei saa olla rajoja, kun etsitään pennun kanssa maailman mieluisinta asiaa - lelua tai herkkua. 

Samantekevää, onko se solmuun laitettu vanha sukka, pallo, tyhjä kukkapurkki tai kenties pahvinpala, kunhan se on "se juttu", vastustamattoman mielenkiintoinen, ja säilyttää pennun mielenkiinnon koko opetuksen ajan. Omistajan tehtävänä on saada itsestään ja vieheestään niin kiinnostava, että muu maailma unohtuu hetkeksi pennun mielestä.  Lelu tai herkku, jonka avulla näyttelyharjoittelua opetellaan, ei saa olla jokapäiväinen saatava. 

"Erikoisylläri" otetaan leikkiin mukaan vain silloin, kun harjoitellaan. Ajattele, miten hämmästynyt ilme leviää pennun naamalle, kun se kesken ulkoilun huomaa, että erikoislelu/herkkukin on päässyt ulos! Ja taas, "seiso!" -ja palkitse. 
Näin kontaktin luominen vieheellä edistyy. Kun ulkoilet pennun kanssa vastaanne tulee päivittäin varmasti kymmeniä pentuusi ihastuneita ihmisiä. Muiden ihmisten ihastellessa ja silittäessä pentuasi voit samalla pyytää häntä katsomaan sen pikkuriikkisiä neulanteräviä hampaita. Lelu käteen, pennun huomio siihen, ja vieras kontilleen tutkimaan pennun hammaskalustoa. Hampaita tulisi tutkia päivittäin, ja sitä tulisi tehdä niin omistajan kuin vieraidenkin. Alussa useimmat koirat kiukuttelevat ja pyristelevät pois, mutta ajan myötä ne myöntyvät suun tutkimiseen - varsinkin, jos siitä hyvästä saa jälkeenpäin palkinnon. Taskussasi voisi olla vaikka kuivamuonanappuloita. joilla vieras palkitsee pennun hampaiden tutkimisen jälkeen. Näin pentu oppii luottamaan myös vieraan kosketukseen ja mieltää hammastutkimuksen maistuvan hyvälle jälkeenpäin.

Osat 2 ja 3 luettavissa jäsensivuillamme!